sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Kesä on vielä olemassa

25.7.2015 Sandö

Teimme kotimatkalla päivävisiitin Sandön saareen. Aurinko helli ja kesä oli tässä ja nyt.  Kiersimme saaren ympäri pitkin kivisiä rantoja. Tämä saarihan on muistaakseni Salpauselän jatketta kuten Jurmokin. Rantoja reunustavat meren hiomat nupukivet ja sianpuolukkakentät kiiltävät vihreinä mattoina ikimäntyjen alla. Tämä on huippuhieno saari, jonne kannattaa ehdottomasti tulla vierailulle.







Saaressa on aina sunnuntai

23.7.2015 Vänö, luonnon satama

Kärdlasta läksimme  aamulla varhain kohti koti-Suomen rannikkoa. Tuuli oli lännestä ja pääsimme etenemään noin 7 solmun vauhdilla. Edellisen päivän jäljiltä oli merellä kunnon mainingit.

Loppumatkan sateli hiljalleen. Yöksi menimme luonnonsatamaan Vänö nurkilla.



24.7.2015 Högsåra, Norstö

Blogeissa on näkynyt jo mukavasti kantarellikuvia ja siitä innostuneena siirryimme vain pikkumatkan tuttuun kantarellisaareen.  Tuuli oli edelleen lounaasta ja ihan reipasta vauhtia matka taittui. Ja saalistahan löytyi....  tosin löytämämme sienet oli vielä vähän alamittaisia, mutta sitäkin maukkaampia.



keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Hiiumaan Kärdla

21.7.- 23.7.2015Kärdla


Kärdlaa voi lähestyä Haapsalusta eri tavoin, mutta me otettiin sellanen hitaampi "maisema reitti" . Aurinko paistoi ja lämmitti ihanasti. Joskus inan verran suunnittelua ja tuuliennusteen tutkimista voisi nopeuttaa  reissua. Mutta mitä siitä jos keli on kiva ja minnekkään ei ole kiire.

Kärdlassa suuri regatta jatkoi matkaa seuraavaan kohteeseen kuivastuun ja veneet purkautuivat satamasta juuri ennen kuin saavuimme sisään.






Kärdla on pikkuruinen kaupunki, jossa riittää kauniita pihoja ja puistoja. Uusi satama sinänsä on siisti hieno, mutta vähän "steriili".











Haapsalun kujat tutuiksi

18.-21.7.2015 Haapsalu

Dirhamista oli tarkoitus lähteä  jo aamutuimaan kohti Haapsalua, mutta kumea jyrinä taivaalta muutti suunnitelman. Ensin vaikutti että ukkosrintama pyyhkäisisi ohi nopsasti, mutta  jyrinän vaiettua saapuikin metsän yli tummaakin tummenpi pilvirintama josta ryöppysi vettä ja rakeita parin tunnin ajan.



Kun sade loppulta päättyi ja sininen taivas näkyi taas läksimme taivaltamaan ihanassa kirkaassa säässä kohti Haapsalua.





Haapsalun Grand Holm Marinan laiturista löytyi vielä hyvin paikka Muselle iltapäivällä.


Saimme Haapsalussa nauttia tämän kesän tapaan muutaman päivän aikana kaikenlaisesta säästä. Onneksi siis myös auringostakin!













Kävelimme kaupunkia ristiin rastiin ja söimme monet maukkaat ateriat ja ihanat leivokset. Mahtaa
kesäloman jälkeen olla pieni kevennyskuuri paikallaan.

Kippari löysi muuten Haapsalun niemen nokasta uudet kesäkaverit, jotka hän meinaa popsia valkosipulin kera. Nyt pikkuveijarit asustavat tyhjässä  pahvisessa viinilekkerissä ja mutustavat voikukan lehtiä. Ennen kun pikkuveijarit voi popsia pitää niille kuulemma syöttää vielä vehnäjauhoja. Kipparin "pikkunilviäiset" ovat kuulemma viinimäkikotiloita ja maittavaa herkkua valkosipulivoin kera. Itse pidän säilykepurkkista otettuja etanoita jotenkin luotettavimpina herkkuina. Tarkkailen ainakin ensin kuinka Kipparin käy!!!



Miten näitä voi muuten edes syödä, kun niillä on jo nimetkin????.... Heikki ja Kaija.

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Äkkilähtö etelään

16.7.2015 Hanko-Dirham


Tuuli oli mukavasti lännestä ja niinpä päätimme lähteä etelän hiekkarannoille. Matka  yli  Suomen lahden  vei vain 7 tuntia ja olimme Viron Dirhamissa. Rannan "Kapakassa" söimme maukkaat kampela-annokset.

Loppumattoman pitkän rannan hiekka oli hienoa ja mäntyjen kippuraiset rungot nojaavat tuulen mukaan.

Satama on  ilmeisesti uudistuksen alla ja ensi kaudella voi vastassa olla taas erilainen Dirham.







Kuka keksi Hangon?

14.7.- 15.7.2015 Hanko

Illalla löysimme itsemme Hangosta ja aurinko paistoi niin kuin kuulemme miltei aina. Hangon satamassa on oma tunnelmansa. Retkeilyfiiliksissä kävelimme satamasta Tulliniemen kärkeen ja takaisin. Matkaa tuli yhteensä 13 km. Patikkapolku oli hieno ja kannattaa  ilman muuta taapertaa jos aikaa ja intoa löytyy.

Jotenkin omituista oli, että kävellessä vasemmalla puolella näkyi uusien kiiltävien tuontiautojen pitkät rivit ja oikealla ainutlaatuinen ikimäntyjen reunustama rantaviiva.









Helteet yksillä kesäloma kaikilla

13.7.2015 Parainen- Fur-Birskär

Tästä alkaa kesäloma ja aurinko paistaa aina vaikka siinä edessä olisi välillä vähän pilviä. Ensimmäinen kesäloman rantautuminen tehtiin Gullkronan selän laitamille luonnonsatamaan, joka ei sitten kuitenkaan ollut ihan parasta A-luokkaa kyseisen illan tuulelle.Länsituuli pääsi puhaltamaan kallion yli ja iltaunet oli vähän rauhattomat. Onneksi tuuli tyyntyi yöllä.



keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Huikeat näkymät

26.-28.6.2015 Högland - Byön















Juhannusjuhlaa ....

18.- 21.6.2015 Matka Kustavin mökille

Juhannuksen vietimme perinteisesti mökkeillen ja koko roihusi komeasti aattona. Menomatka taittui pilvisessä säässä ja tuulta odotellessa. Koneella oli loppumatka pitkin Strömiä taitettava. Onneksi ihana aurinko helli kotimatkalla ja herätti toiveita siitä, että kesä on vielä olemassa.





Luonnon helmassa

12.-13.6.2015 Gullgråna - Vänö

Löydettiin uusi hieno luonnonsatama kotinurkilta. Sinne ehtii Paraisilta mainioisti perjantai-iltana.
Tässä kuvapläjäys viikonlopun tunnelmista.