Enpä olisi vielä pari vuotta sitten uskonut, että teen syksyllä surutyötä sen vuoksi, että purjehduskausi on ohi. Merellä koettu vapauden tunne on kotisohvalla röhnöttäessä yhtä kaukana kuin Sahara pohjoisnavalta. Ei lohduta yhtään edes punaviini eikä suklaa (ehkä hiukan punaviini). Tarvittaisiin kunnon tuulta, joka puhaltaa kaikki turhat ajatukset pois, vapaata sinistä taivasta, korkeita pilviä, aurinkoa leikkimässä aalloilla ja hiljaisuutta. Näitä kaikkia ikävöidessä voi vain katsella kuvia viime kesältä ja suunnitella retkiä kohti uusia auringonlaskuja ja autioita saaria.
Metsän syksyisen kirkkaat värit vaihtuvat jo pikkuhiljaa harmaampiin. Lehtipuiden oksat paljastavat nyt muotonsa ja muuttuvat alastomiksi tiputtaessaan loput lehtensä. Olisiko nyt paras aika painua talviunille ja herätä vasta kun aurinko paistaa maaliskuussa? Ei ihan vielä… Karhutkin keräävät ensin kunnolla vararavintoa ja sitten vasta on unten aika. Täytyypä mennä tarkistamaan mitä jääkaapista löytyy!
Metsän syksyisen kirkkaat värit vaihtuvat jo pikkuhiljaa harmaampiin. Lehtipuiden oksat paljastavat nyt muotonsa ja muuttuvat alastomiksi tiputtaessaan loput lehtensä. Olisiko nyt paras aika painua talviunille ja herätä vasta kun aurinko paistaa maaliskuussa? Ei ihan vielä… Karhutkin keräävät ensin kunnolla vararavintoa ja sitten vasta on unten aika. Täytyypä mennä tarkistamaan mitä jääkaapista löytyy!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti