5.8.2015 Djupviken
Seuraavana kohteena oli pohjois-Ahvenanmaan helmi Djupvikenin suojaisa lahti. Tätä paikkaa oli kehuttu näkemisen arvoiseksi ja toden totta ..... sitä se tosiaan oli. Yhdessä nimeltämainitsemattomassa satamakirjassa kohde tosin kuvattiin kuitenkin ankeahkoksi. Toisen ankeahko voi kuitenkin olla meille jotain muuta.
Laskimme lahdella pelkän keula-ankkurin ja jäimme killumaan lahden perukkaan. Rannasta lähti patikka polku kallioille ja vielä illalla kiipeilimme sinne ihailemaan laskevaa aurinkoa. Maisemaa voisi vaikka kuvata saariston Lapiksi. Siniset laakeat utuiset rinteet taivaanrannassa ja käkkäräiset ikimännyt ja lisänä vielä taustalla aava meri. Huikeaa!!!
Aamulla patikoimme Ahvenanmaan korkeimman huipun; Getavuoren huipulle. Matkalla voi nähdä jänniä luolia ja jyrkänteitä, joita ylös huimapäiset kiipeilyharrastajat kapusivat.
keskiviikko 12. elokuuta 2015
tiistai 11. elokuuta 2015
Risteilymatkailun parasta antia
4.8.2015 Käringsund
Seuraavana kohteena oli Ahvenanmaan länsirannan hurmaava Käringsund. Satama on suojaisa miltei kaikilta tuulilta ja lahtea reunustavat pitkät rivit harmaita venevajoja.
Seuraavaksi aamuksi oli luvassa vesisadettta ja niinpä päätimme lähteä aamusta taas hupaisalle tehoshoppaus miniristeilylle Ruotsiin. Risteily kesti 4 tuntia ja siinä ajassa ehti mainiosti ostaa kaikki tarvittavat tuliaiset. Kun laiva saapui takaisin Eckeröön satoi kaatamalla vettä. Hetken pohdinnan jälkeen päätimme sukeltaa edelleen tihenevään kaatosateeseen. Juoksimme vetokärry lastattuna olutlaatikoilla ja kassit keikkuen pitkin lotisevaa polkua laivaterminaalista Käringsundin satamaan. Matkaa oli sen verran reippaasti, että kastuimme litimäräksi ja arvata saattaa missä tilassa pahviset olutloodat oli. Siinä littamärkänä karkailevia oluttölkkejä kannelta metsätellessä tuli mieleen, että eikö tässä kypsässä iässä ihminen voisi jo oppia jotain ja maksaa tarvitsemastaan kesäjuomasta vaikka hiukan enemmän. Katotaan sitten miten seuraavan kerran kay kun ollaan taas täällä?

Aurinkoinen Maarianhamina
3.8.2015 Mariehamn
Bomarsundista siirryimme aurinkoisessa säässä vauhdikkaasti Maarianhaminan Itäsatamaan. Tällä reissulla ei tarvinnut vasta kun ihan loppuvaihessa lisätä tämän kesän vakiovarusteet; villapaita ja pipo. Ruokavarantoja tulimme tänne täydentämään ja Maarianhaminassahan on aina hauska poiketa katselemassa vähän kaupunkilaiselämää.

sunnuntai 9. elokuuta 2015
Pikavisiitti Bomarsundiin
2.8.2014 Bomarsund
Ukkosrintama kerääntyi taivaanrannassa ja pyyhkäisi onneksi hiukkasen ohi. Sateesta saimme vain muutaman pisaran ja muhkeat pilvet jatkoivat matkaa pohjoiseen.

Moshagan etanabaari
31.7.2015 Luonnonsatama Moshagan koilislaidalla
Jurmosta jatkoimme matkaa edelleen koleassa ja navakassa luoteistuulessa. Merelle oli muodostunut jo mahtava aallokko, kun kiersimme Teilille pohjoisen kautta. Keikutuksen jälkeen ankkuroimme Musen luonnonsatamaan Moshagan koiliskulman lahteen.
Heikin ja Kaijan kohtalonhetki oli nyt. Heikki ja Kaija kavereineen pääsi viimeiselle matkalle valkosipulisen pastakastikkeen muodossa. Nam, Nam....

Saariston kylämaisemissa
30.7.2015 Ahvenanmaan Jurmo
Tuuli puhalsi luoteesta tämän kesän tyyliin koleasti. Onneksi aurinko välillä pilkisti pilvenraosta.
Rantauduimme Jurmon saaren rantaa illansuussa. Jurmo osoittautui tosi viehättäväksi kohteeksi.
Melkein kylän keskustassa iltapalaa jauhovat ihanat otsatukkalehmät. Kylän kaupasta ostimme matkaevääksi otsatukkalehmäluomumakkaraa.
Saaressa oli mukava luontopolku ja näköalatorni, josta oli hienot näkymät idylliselle kylälle ja saarien täplittämälle merelle.

Taas kesälomapurjehdus jatkuu
28.7.2015- 30.7.2015 Seilin vieressä Nurmisholm - Kustavin mökki
Käväisimme kotona pesaisemassa pyykit ja pitelemässä sadetta pari päivää. Suurimpien myrskyjen ja sateiden laannuttua jatkoimme taas kesälomapurjehdusta.
Heikki, Kaija ja niiden 12 kaveria söivät kotosalla vehnäjauhoja masun täydeltä ja jatkoivat tietysti meidän kanssa matkaa, joka heidän kohdaltaan osoittautui viimeiseksi. Heikki aavisti varmaan kohtalonsa, koska se karkasi vähän väliin viinilekkeribaarista. Kerran Heikki löytyi purkkarin katostakin. Nälkähän sillä tietysti oli, kun vehnäjauhojen pupertamisen jälkeen alkoi paastopäivätkin.
Jos joku ei muista tai ole lukenut Haapsalun bloggausta niin Heikki ja Kaija ovat Haapsalusta adoptoituja viinimäkikotiloita, jotka on tarkoitus lähettää viimeiselle matkalle patongin ja valkosipulin kera.
Yövyimme nyt eka yön Selin vieressä luonnonsatamassa ja pikkupaatilla teimme retken Seilin saarelle.Seuraavat pari päivää vietimme Kustavin mökillä suut mustikassa. Heikki ja Kaija paastosivat.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)