Ensin se ei paistanut, sitten paistoi.... Päivä oli kuulas, lämmin ja tuuleton. Purjeet lähinnä vain kuivateltiin edellisen yön sateiden jäljiltä matkalla jonnekin Högsåraan päin.
Ankkuroimme Musen suojaisaan lahteen Norstön länsipuolelle. Otimme sienikorit kainaloon ja sukelsimme pöheikköön. Metsä oli ryteikköä, jossa monien myrskyjen kaatamia puita ja kelottuneita käkkäräisiä mäntyjä. Sitten iski kuin salama kirkkaalta taivaalta tauti nimeltä: SIENIHULLUUS.
Ensin löytyi yksi kantarelli, sitten toinen, sitten sata....... Miten se olikaan? Kaikki paitsi sienestys (vai oliko se sittenkin purjehdus?) on turhaa. Se metsä oli sienestäjän taivas. Taivaassa tosin ei olisi hirvikärpäsiä.
Lahdella kuhisi useita pieniä silakkaparvia, joista lokit napsivat iltapalaa itselleen. Kaikki kolme silakkaa jäi kiinni syöttikalaverkkoon. Jos nyt nappaisi kiinni oikein ahven, kun on ihan oikea syötti... Ei napattu ahventa....
4.9.2011
Aamupala nassuun ja kiireesti metsään. Sienisairaus on päässyt jo pahimpaan vaiheeseen. Öisin näkee unta suppilovahveroista, kultarouskuista, kantarelleistä, herkkutateista ja kehnäsienistä. Ajatukset harhailee sammaleisissa metsissä sieniä täynnä olevissa mättäissä. Tämä sairaus paranee viimeistään lumen tuloon mennessä ja iskee taas uudestaan ensi vuonna samaan aikaan. Paraisille palasimme leudossa myötätuulessa mahtavan sienisaaliin kera n klo19.00.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti