tiistai 9. kesäkuuta 2015

Pipotta ei ole merelle menemistä...

5.-7.6.2015 Stora Klobbskär- Killingskär

Vähän myöhäinen lähtö  vei suuremman innon lähteä kauemmas perjantai iltana. Ankkuroimme samaan suojaisaan paratiisiin kuin edellisenä viikoloppunakin. Ilta oli huikaisevan kaunis ja laskeva aurinko kultasi maiseman pitkälle yöhön. Uskollinen saari suojasi nyt hienosti etelätuulelta ja saimme nukkua yön rauhassa. Aamulla näin kesän ensimmäisen haahka perheen.













Matkaa jatkoimme lauantaina Killingskärin ja taas kohti tuttua suojaisaa luonnonsatamaan. Tuuli puhkui navakasti edelleen etelän ja kaakon väliltä.  Purjepintaa oli pienennettävä matkan varrella ja aallokko löi jo välillä kannelle saakka, mutta matka taittui huimalla vauhdilla. Killingskärin puokama osoittautui hyväksi suojaisaksi valinnaksi etenkin kun tuuli kääntyi vielä lounaaseen.

Sunnuntaina kiipeilimme kallioilla ihailemassa tuulen voimaa ja huikean sinistä taivasta. Iltapäivästä tuuli alkoi tyyntyä ja teimme keikkuvaisen kotimatkan myötätuulessa pelkällä keulapurjeella pipot päässä ja odotellen sen oikean kesän alkua.








1 kommentti:

  1. Totta tuo pipo ja vielä kerrasto mukaan, niin jotenkuten pärjäilee. Koskahan ne voi riisua pois?

    VastaaPoista