maanantai 25. toukokuuta 2015

Viikonlopun karkulaiset

22.5.2015-24.5.2015 Parainen - Kloppskär - Högsåra - Parainen

Ihan ensimmäinen karkaaminen tuli tehtyä töistä, jotta päästiin lähtemään merelle hyvissä ajoin. Tämä karkaaminen sujuikin hyvin, sillä irrotimme köydet Parasilta jo kolmen maissa. Tuuli puhalsi lounaan ja etelän väliltä napakasti ja keli oli upea. Paraistenportilla pysähdyimme sen verran, että täytimme vesitankin ja jatkoimme matkaa Gullkronan yläpuolella olevan pienen korkean saaren poukamaan. Kiinnitimme Musen rantaan ja laskimme perä ankkurin. Ilta-aurinko paistoi ja korkea saari piti tuulen hyvin, vaikka kohina kuuluikin saaren etelän puolelta





Aamulla heräsimme sitten keikutukseen ja tuulen suunta olikin kääntynyt sen verran, että edessä oli pikaherätys. Kun kippari pisti päänsä ulos totesi hän, että Muumipaatti olikin karannut muutaman sadan metrin päähän, mutta keikkui onneksi kiinni rannassa. Edessä oli nyt pikku ongelma, koska Muse oli kiinni pitkällä köydellä ja rantaan ei tosiaankaan päässyt ilman uintikeikkaa ja sitäpaitsi tuuli kääntyi koko ajan ja keikutti Musea edelleen pahemmin kohti rantaa. Päätimme irrottaa Musen ja jätimme köyden odottelemaan rantaan, Siirsimme Musen ankkuriin lähemmäs karannutta Muumipaattia. Kipparin vaatteet tungettiin muovikassin ja keihasmiehen kaarella kassi lensi rantaan ja kippari sukelsi sitten 8 asteiselle aamu-uinille ja naku kiipeilylle pitkin kallioita. Niinpä saimme karkulaisen haettua ja lämmin tee taisi maistua uimarille...

Seuraava karkulainen, jonka näimme oli Kaminami, joka oli karannut muilta kilpailijolta Gullkronan selällä, Me olimme liikkuvassa tuulisessa kisakatsomossa matkalla Högsåraan.. Onnea Kaminamin miehistölle !!


Högsårassa tepastelimme pitkin kyläraittia ees taas ja tapasimme siellä taas yhden karkulaisen. Pikkuruinen musta lammas oli  päättänyt lähteä katsomaan onko ruoho tosiaan virheämpää aidan toisella puolen ja sitten sen reitti takaisin mamin luo ei löytynytkään yhtä helposti. Olipa se onnellinen kun päästimme sen takasin lauman joukkoon portista,






Sunnuntain palailimme rauhallisesti hienossa kelissä Paraisille vasta myöhään illalla,

2 kommenttia:

  1. Olipa hauska karkulaisteema :D Kiitos onnitteluista, olimme ekana maalissa ja tasoituksen jälkeen sijoituimme neljänneksi. Oli hauskaa nähdä tuo kuva! se taitaa olla ainoa, mikä meistä on kisassa otettu.

    Högsåra on kyllä syötävän suloinen pala saaristolaisparatiisia ja nuo teidän kuvat sieltä ovat upeita.

    VastaaPoista
  2. Voi, täältähän löytyi mukava blogi! Kauniita kuvia ja mukavaa kerrontaa. Ja heti bongasin tuon Kaminamin =D. Teillä oli todella karkulais viikonloppu. Tuo Högsåra on ihana saari, meillä on ystävillä siellä mökki ja olemme kerran olleet siellä myös veneellä. Liityin heti lukijaksesi (pitää penkoa näitä aikaisempia juttuja myös). Ihanaa veneilukautta!

    VastaaPoista