maanantai 27. kesäkuuta 2011

Juhannus 24.6.-26.6 Killingskär -Aspö

Torstai-illan myrskyn jälkeen aurinko paistoi siniseltä taivaalta Juhannusaattoaamuna, kun Muse lähti taas kohti uusia seikkailuja. Matkassa oli mukana tällä kertaa Kati, Toni, Jyrki, Pia, Eetu, Leevi , Lenni Lokinpoika ja tietty me. Päätimme melskata aattona omassa rauhassa luonnonsatamassa Killingskärin poukamassa. Kiipeilimme pitkin kallioita ja teimme ihan oman juhannuskokon. Lennin mukaan se olikin "meidän takka".


Juhannuspäivän aamuna heräsimme melkein kaikki virkeinä "hyvin nukutun yön jälkeen". Kati tosin oli pitänyt kipinävahtia läpi yön kun lämppäri oli kuulemma klonksuttanut.  Nostimme aamulla Juhan salkoon juhannuksen kunniaksi. Mastossa tuulimittari ja mastovalo kaipasivat kipeästi hellää kättä. Tuulimittariin jäi vielä tekemistä mutta mastovalo tuli kuntoon. 


Saimme kumiveneen paikattua ja pistimme nokan kohti Aspön haitarimusiikkia. Päätimme mennä Aspon eteläpuolelle luonnonsatamaan. Teimme Musen historiallisen toisen rantakiinnityksemme ja sen kunniaksi söimme Juhannuspäivän ruoan. Pitkän "oman luontopunkkipolkumme" jälkeen pääsimme Aspön kylään kuuntelemaan hienoa Hanurimusiikkia ja tällä kertaa se ei tullut hanurista, mitä nyt Eetu ja Leevi yritti pistää muusikoille vähän kampoihin.

 
Tuulen piti kääntyä länteen, mutta eipäs taaskaan ennusteet pitäneet paikkaansa, vaan tuuli puhalsi edelleen lounaasta. Epäilimme, että yöstä tulisi seikkailu jos jäisimme paikalleen ja päätimmekin siirtää Musen vielä vierasvenesataman puoleiseen lahteen ankkuriin. Haitarimusiikki soi edelleen rannassa ja lätyt paistettiin nuotion sijaan liedellä. Yhtäkkiä viereemme puikahti tuttu venekunta; Petterin ja Tarjan porukka Kesäpesällä. Heillä oli jo alkanut kesäloma ja matka jatkui Aspöstä kohti Visbytä. "Hyvin valvotun" yön jälkeen läksimme haikein mielin kohti Paraista. Tätä retkeä olisi voinut jatkaa pitempäänkin.

PS. Meiltä molemmilta löytyi "punkkipolun" muistona oma pieni punkki.

2 kommenttia: