Lounaistuuli kuljetti meidät auringonpaisteessa luonnonsatamaan Helsingholmin eteläpuolelle Marskärin rantaan. Kiipeilimme rantakallioille ihailemaan auringonlaskua. Kalliolta löytyi mahtava ajopuu, jolle löytyy uusi koti meidän omalta pihalta. Seuraavana aamuna Musen nokka suunnattiin kohti Jurmoa. Tuuli oli navakka ja siirtyi päivän mittaan etelään. Jurmon vierasvenesatamaan osui tuuli pahasti ja rantautuminen olisi taas pitänyt saada ikuistettua. Riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita ennen kuin vene oli suurinpiirtein suorassa ja miehistön pulssi tasaantunut.
Jurmo on todella erilainen karun kaunis saari. Patikoimme katsomaan munkkirinkilöitä, joita ei valitettavasti voinutkaan syödä. Tänne on palattava uudelleen. Suuntasimme nokan vielä illalla kohti pohjoista , koska seuraavaksi päiväksi oli luvattu jo vastatuulta. Yösijan löysimme suojaisasta Killingskärin rannasta. Yöllä tuuli kääntyi lännen kautta pohjoiseen ja kalisutti ankkuriketjua. Vene siirtyikin hiukan kohti rantaa, mutta ankkurit pitivät kuitenkin. Kallioilta oli mahtavat näkymät yli saarien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti