12.8.2011
Perjantaina astui Musen kannelle rohkeat purjehtijat: Mamma, Ulla ja heidän lapsuudenystävänsä Terttu. Ilta oli aurinkoinen ja tuuli sopivan rauhaisa rupatteluun ja lauluun. Yöksi ankkuroimme Musen Söskärin rantaan. Illan pikkuhiljaa pimetessä ihailimme loppumattoman pitkää kuunsiltaa meren yli ja elokuun tummaa yötä.
13.8.2011
Heräsimme säteilevän aurinkoiseen aamuun ja osa porukasta kävi virkistaytymässä meressä. Ulla oli tehnyt meille uuden Muusan salongin seinälle ripustettavaksi. Tämä Muusamme on ylväs merten kuningatar, jonka hiukset hulmuavat tuulessa. Muusan julkistamistilaisuuden jälkeen jatkoimme matkaa kohti Högsåraa. Ankkuroimme Musen lahteen hiukan Keijsarhamnin pohjoispuolelle. Tarkoitus oli lähteä tutustumaan vielä Högsåran kyläraittiin, mutta päiväunet venähtivät pitkiksi ja retki siirtyi seuraavaan päivään.
Olin päättänyt, että vielä tänä kesänä onnistun pyydystämään jonkun kalan ihan itse ja tästä syystä uitin illalla kaikki sateenkaaren erisävyiset jigit moneen kertaan meressä. Kalat eivät olleet edelleenkään yhtään kiinnostuneita yrityksistäni. Taidan ripustaa riemunkirjavat jigit joulukuuseen ja kaivaa seuraavaksi vaan matoja.
Ystävämme kuu teki taas sillan meren yli, mutta tällä kertaa laulukuoron oli siirryttävä sisälle miljoonan verenhimoisen hyttysen hyökätessä paattiin.
14.8.2011
Aamiaisen jälkeen siirsimme Musen ankkuriin Högsåran vierasvenesataman lahteen ja siirryimme kumiveneellä "kylille". Kylänraitti punaisine taloineen oli kuin suoraan 50-luvulta ja Farmors cafen kakut taivaallisia. Kahvilan pihassa tuntui kuin olisi siirtynyt Suomi-Filmin maisemiin värillisenä versiona. Kahvilan vieressä aidan takana lampaatkin huusivat "Mää-mää-määä-määääääääääää" haluan kinuskikakkua ja kaiken kruunasi lähitalossa kiekuva kukko, jonka kello oli pahasti pielessä.
Kotimatkalle antoi vauhtia kunnon etelätuuli. Kaikki miehistön jäsenet muuten kokeilivat miten Muse tottelee kun vääntää ruoria. Paraisille pääsimme edelleen auringon helliessä meitä väsyneinä, mutta tyytyväisinä mahtavan ja tapahtumarikkaan viikonlopun jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti