sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Sadonkorjuuta saaristossa

14.-17.5.2015 Parainen-Vänö-Tistronskär-Parainen

Tarkoitus oli lähteä pidennetylle  kevätpurjehdukselle jo keskiviikkona, mutta kamala sateinen keli siirsi lähdön torstai aamuun.  Aurinko onneksi paistoikin aamulla, vaikka siltikin luoteensuuntainen kylmä tuuli pisti nenän punottamaan. Reippaalla 8 solmun vauhdilla  pääsimme pelkän ison purjeen voimin Vänön lähelle luonnon puokamaan ankkuriin. Sinne ei kylmä tuuli  juuri osunut ollenkaan.

Kiipeilimme kallioilla fiilistelemässä alkavaa utuisen vihreää kevättä ja parhaamme mukaan yritimme olla häiritsemättä haahkojen pesintäpuuhia.














Perjantaina tihuutteli vettä ja hyinen purjehdus vesisateessa ei houkutellut. Siirryimme lämpöisen saunan toivossa vain pikkumatkan Vänön laituriin. Vänön luontopolun varrella konsertoi satakieli jo täyttä päätä. Polku kulki  mukavasti vaihtelevassa maastossa toiselle puolen saarta rannalle ja sieltä takaisin. Sitten viime kesän oli Vänössä tehty pöheiköiden ennallistamishommia ja  näkymät niityille olivat arvartuneet hienosti. Nämä kyläsatamat, joissa näkyy entisen elämisen ja miksei nykyisen meininki ovat  minun mielestä tosi viehättäviä.


































Vänöstä löysimme jo edellisenä vuonna merikaalikasvuston, joista pikkaisen verotimme illallista varten. Merikaali on täälläpäin sen verran harvinaista  herkkua, että maistiasiksi sitä voi vaan ottaa. On muuten mainion makuinen villiyrtti.



























Vänöstä  purjehdimme jo leppeämässä kelissä Tistroskärin poukamaan. Siellä olemme aiemminkin olleet  ottamassa  kevättä vastaan. Tistronskärissä on pohjoisen puolella oikea lintulahti, jossa tähän aikaan vuodesta on kova tohina ja sen mukainen meteli. Lokit kinastelievat kalliolla höyhenet pöllyten. Olisko samasta tytöstä tullut riitaa?








Syötävää löytyi muuten täältäkin... Keräsimme kevätkiurunkannusten joukosta pussillisen tuoreita nuoria nokkosen versoja, joista syntyy mainio soppa ensi viikolla.




3 kommenttia:

  1. Hurjan upeita kuvia olette taas ottaneet! Nuo sarvet sammaleisella sillalla olivat oikein aarre.

    Tuosta merikaalista en tiennytkään... onkohan se samaa kurttuista kasvia, jota löytyy aika paljonkin Jurmosta... Se oli kyllä korkeampikasvuista joskus elo-syyskuulla...

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Sama kasvi se varmaan on. Yleensä kasvaa hiekka- tai sorarannalla ja loppukesästä voi olla tosi mahtavan kokoinenkin. Maistuu muuten parhaalta nyt keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, otan ensi kerralla pienen maistiaispalan...

      Poista