maanantai 24. lokakuuta 2011

Sahara sohvalla

25.10.2011

Enpä olisi vielä pari vuotta sitten uskonut, että teen syksyllä surutyötä sen vuoksi, että purjehduskausi on ohi. Merellä koettu vapauden tunne on kotisohvalla röhnöttäessä yhtä kaukana kuin Sahara pohjoisnavalta. Ei lohduta yhtään edes punaviini eikä suklaa (ehkä hiukan punaviini). Tarvittaisiin kunnon tuulta, joka puhaltaa kaikki turhat ajatukset pois, vapaata sinistä taivasta, korkeita pilviä, aurinkoa leikkimässä aalloilla ja hiljaisuutta. Näitä kaikkia ikävöidessä voi vain katsella kuvia viime kesältä ja suunnitella retkiä kohti uusia auringonlaskuja ja autioita saaria.





Metsän syksyisen kirkkaat värit vaihtuvat jo pikkuhiljaa harmaampiin. Lehtipuiden oksat paljastavat nyt muotonsa ja muuttuvat alastomiksi tiputtaessaan loput lehtensä. Olisiko nyt paras aika painua talviunille ja herätä vasta kun aurinko paistaa maaliskuussa? Ei ihan vielä… Karhutkin keräävät ensin kunnolla vararavintoa ja sitten vasta on unten aika. Täytyypä mennä tarkistamaan mitä jääkaapista löytyy!

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Kauas pilvet karkaavat ja niin kesäkin

8 - 9.10.2011 Parainen- Halvvägstearna-Uusikaupunki


Liian pian tämä tuli! Kauden viimeinen purjehdus kohti  Uuttakaupunkia. Häikäisevän kirkkaassa säässä purjehdimme seuran saareen päättämään kauden. Saaressa saunoimme, uimme ja istuimme iltaa nuotion lämmössä. Aamulla jatkoimme matkaa ja haikein mielin Ugin rannassa riisuimme  Musen purjeet ja roudasimme kamppeet pois veneeltä. Enää on odoteltava n. 200 päivää ennen kuin Muse lasketaan takaisin vesille.








perjantai 30. syyskuuta 2011

Kyllä minä mieleni pahoitin, kun...

30.9.2011

...kippari teki oharin ja läksi poikien kanssa kalastusretkelle ja minä joudun nyt luovimaan vain polkupyörällä pitkin teitä.Tänään oli yli 20 astetta lämmintä ja tuuli lennätti keltaisia lehtiä puistoissa. Puut hehkuivat keltaisina ja punaisina auringon paisteessa melkein epätodellisen kirkkaina. Voiko mahtavampaa syksyistä päivää olla? Kumpa tätä valoa ja lämpöa voisi tallettaa pimeiden ja sateisten päivien varalle.





keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Joskus kannattaa lähteä töihin

28.9.2011
Aamutuimaan voi työmatkan maisemat näyttää ihan  uusilta ainakin kameran linssin läpi ...







sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Sateen jälkeen paistaa aina aurinko

24.9.2011 Parainen- Norstö - Benskär

Tummien pilvien välissä näkyi vain hiukan sinistä taivasta lauantaiaamuna kun Sienestysalus lähti taas matkaan. Ensimmäiset suuret pisarat tipahtivat kannelle heti Paraisten Portin jälkeen. Navakka tuuli oli luoteesta ja puhalsi n. 8 m/s ja välillä puuskissa tuuli oli rajumpikin. Sienitauti korvien välissä ei ollut edelleenkään helpottanut ja määränpäänä oli taas sama saari. Nyt Muse ankkuroitiin saaren itäpuolelle tuulen suojaan  ja syöksyimme metsään sienikorien kanssa. Siellä odotti meitä loppumaton määrä suppilovahveroita ja kantarellejä. Nyt paistoikin jo aurinko ja korit täyttyivät nopeasti. Onneksi kaikkia metsän ihanuuksia ei tartte poimia...voi vaan ihailla.

Mörri-Möykky se sateessa istuu kärpässienen alla...Tiu tau tilitati tittan...

Tuuli  puhalsi yli Norstön saaren lahteen ja kalisutti ankkuriketjua siihen malliin, että päätimme siirtyä suojaisampaan paikkaan yöksi. Södra ja Norra Benskärin väliseen lahteen purjehdimme railakkaassa tuulessa vaahtopäiden välissä keikutellen. Suojaisessa lahdessa olikin aivan tyyntä, vaikka meren kohina kuuluikin kapean, mutta korkean saaren yli. Meren myllerrystä  ja auringon painumista pilvien välissä mereen kiipeilimme katsomaan kallioiden yli Norra Beskärin länsirannalle. Näkymät oli upeat merelle ja kuinkas ollakkaan illan jo pimetessä löytyi edelleen kantarellejä, jotka hohtivat keltaisina hämärässä. Eihän niitä voi jättää poimimatta? Vai voisiko jo kuitenkin?







25.9.2011 Benskär - Parainen
Yöllä tuuli kääntyi pohjoiseen ja tuuli osui suoraan lahteen. Ankkuriketju kalisi ja paukkui. Se siitä suojaisesta lahdesta ja rauhallisista yöunista.  Toisaalta, kun uni ei  oikein maittanut voi ihmetellä kattoluukusta näkyvää uskomattoman kirkasta tähtitaivasta. Nautimme varmaan tämän kauden viimeiset aamukahvit häikäisevän kirkkaassa auringonpaisteessa kuulostellen ihanaa hiljaisuutta. Aamulenkille menimme saareen ja samalla kun astuimme rantaan liikähti viileän yön kohmettama kyy hitaasti rantakivikossa. Lenkkarit vaihtuivat samantien kumisaappaisiin ennen kuin matka jatkui. Upeassa syyssäässä kierrettiin saaren rantoja ja kiipeiltiin liukkailla kallioilla. Kotia kohti purjehdimme mukavassa lounaistuulessa. Loppuhuipennuksen reissulle tarjosi kippari tipahtamalla rantautuessa mereen laiturin ja veneen väliin suomen lippu vielä toisessa kädessä. PULPS!!!!!






sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Ja ilta oli ihanasti rempallaan....

16.9.2011 Parainen- Helsingholm
Ilta pimeni nopeasti ja Paraisten Portin kohdalla aurinko oli painunut mailleen, vaikka läksimme ennen kuutta jo laiturista. Onneksi luoteistuuli antoi hyvän vauhdin ja toi meidät jopa 9 solmun vauhdilla  Helsingholmin lahteen kuun pilkistellessä pilvien takaa. Lahdella puhkesi kapina laivalla ja sen seurauksena kippari päätti, että Muse  pistetään ankkuriin. Helsingholmin edellinen rantautuminen viime syksynä pilkkopimeässä  oli vielä liian hyvin muistissa ja miehistö kieltäytyi hyppäämästä kuunvalossa. Vakuutusyhtiö kiittää!!!!!

Kippari: Mennääks laituriin? Eiks pistetä laituriin? Laiturissa olis kivempi? Laituriin? No? Eiks joo? Joohan? Pliide laituriin? Jooko??? No eiks vaan?
Miehistö: IIIK! EIIIIIIIIIIIIIIIIIIII.....................................................EI! EI!, %&%&%#  Hyppää ite!

17.9.2011 Helsingholm- Norstö (Sienestäjän taivas)- Benskär


Helsingholm aamuauringossa



Sienisalaattia a'la Norstö


Pikaisen aamiaisen jälkeen ankkuri ylös ja  suunta kohti tuttua sienimetsää. Löysimme taas mahtavan määrän kantarelleja, mustatorvisieniä ja suppilovahveroita.  Navakka tuuli oli edelleen luoteesta ja Norstön lahti oli täysin suojaton tältä tuulelta. Päätimme mennä yöksi Södra Benskärin ja Norra Benskärin väliseen lahteen. Tarkoitus oli ensin pistää paatti "traktorinrengas puun " viereiseen puokamaan, mutta retkeilijä porukka levitteli telttojaan jo rannalle. Siirryimme siis vielä sisemmäs lahteen. Vettä tässä on enää 2.8 m ja tuskin pääsemme enää koskaan täältä pois.
JIHUUUU! Tänne jäädään.....


18.9:2011 Benskär - Parainen
Aamulla herätessä aurinko paistoi jo täydeltä terältä ja Musekin keinui vielä tuulen mukana ankkuriketjun päässä eikä köli ollut jumissa rantasavessa. Ilmeisesti täältä  on kuitenkin palattava sivistyksen pariin maanantaiksi. Käppäilimme Södra Benskärin toiseen päähän ihailemaan syysmaisemia ja muita luonnon ihmeitä. Yläpuolella liiteli taas merikotka. Leudossa kaakkoistuulessa purjehdimme rauhallisesti iltapäivällä Paraisille nauttien syysauringon lämmöstä.


Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain.....

Silmä tippui, mutta sain sen takaisin !

Päivän asuna  minulla on siis huoleton baskeri ja Novon tekninen alusasu vuodelta 2002.

perjantai 16. syyskuuta 2011